Flirttailu - mitä on flirttailu?

11.09.2023

Flirttailu on normaali asia, jota tapahtuu jatkuvasti. Tämä blogikirjoitus kertoo mitä on flirttailu, mistä sen tunnistaa ja onko se parisuhteessa sallittua?

Flirttailu voi olla hyvin monenlaista, sillä siihen vaikuttavat muun muassa henkilön ikä, luonne ja kulttuuritausta.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin aina huomion ja kiinnostuksen osoittamisesta toista henkilöä kohtaan.

Usein flirttailua harrastetaan hauskanpidon ja piristyksen vuoksi, mutta joskus tavoitteena voi olla saada vastapuoli treffeille tai parisuhteeseen asti.

Tämä blogiteksti kertoo flirttailusta:

  • Mitä on flirttailu

  • Flirttailu viesteillä

  • Naisen ja miehen flirttailu

  • Flirttailu parisuhteessa

  • Onko flirttailu pettämistä

Mitä on flirttailu?

Flirttailemalla ihmiset viestivät kiinnostusta toista kohtaan. Tapoja kiinnostuksen osoittamiseen on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin – se voi olla fyysistä, verbaalista tai joskus jopa täysin tahatonta.

Osa flirttailee hyvin fyysisesti, jolloin lähelle hakeutuminen, katsekontakti ja kosketus paljastavat flirtin. Tällöin flirttaileva henkilö voi hymyillä, lipaista huuliaan, leikitellä hiuksillaan ja vilkuilla tai pitää yllä vahvaa katsekontaktia.

Usein flirttailuun liittyy vastapuolen kehumista ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin liittyen.

Toisinaan flirttailu näkyy leikkisänä vitsailuna, jolloin vastapuolelle ei aina ole kovin selkeää onko kyseessä kaverillinen sanailu vaiko kiinnostunut flirttailu. Toisen kiusoittelu on usein osa flirttailua.

Flirttailemisella osoitetaan kiinnostusta toista kohtaan, joko viattomasti tai taka-ajatusten kera.

Flirttailu viesteillä

Vaikka flirttailu onkin usein fyysisesti näkyvää, voi sitä tehdä myös viestien välityksellä. Usein flirttailu viesteillä on hyvin suoraviivaista, mutta joskus pienet vihjeet voivat jäädä huomaamatta.

Moni pohtiikin mielessään, miten flirttailla viesteillä kiinnostavan tyypin kanssa tai mistä tunnistaa, jos joku flirttailee viesteillä?

Viesteillä flirttaileminen on usein toisen imartelua ja kehumista. Usein kehut liittyvät ulkonäköseikkoihin, mutta myös muihin kiinnostaviin ominaisuuksiin ja piirteisiin.

Flirttailu viesteillä voi olla kaksimielisten vitsien heittämistä ja lämminhenkistä kiusoittelua.

Viesteillä flirttaillessa voidaan käyttää hyödyksi hymiöitä. Silmää iskevä, suukon lähettävä tai kieltä näyttävä emoji paljastavat flirtin oitis. Joskus voidaan käyttää kaksimielisempää lähestymistapaa, jolloin munakoiso tai persikka emojit lähettävät seksuaalissävytteistä viestiä.

Mitä kirjoittaa Tinder bioon?

Miten mies flirttailee?

Se, miten mies flirttailee, riippuu tietenkin miehen luonteesta. Usein miehet kuitenkin tahtovat tehdä aloitteen, joten he voivat olla flirttailussaan naisia suorempia.

Jotkut pitävät hyvin fyysisestä lähestymistavasta, jolloin flirtti on helppo huomata. Miehet ottavat herkästi katsekontaktia ja saattavat koskettaa vastapuolta herkästi.

Oikein suorasukainen mies saattaa reilusti iskeä silmää, koskettaa naisen hartioita ja kehua vielä päälle.

Miesten antamat kehut ovat usein suorempia ja ne liittyvät enemmän ulkonäköön kuin muihin ominaisuuksiin.

Miehet myös käyttävät naisia enemmän huumoria flirttaillessaan, jolloin ylenpalttinen vitsailu ja vastapuolen kiusoittelu voivat olla osoituksia kiinnostuksesta.

Näistä tunnistat, kun mies flirttailee:

  • Intensiivinen katsekontakti tai silmäniskut

  • Koskettelu esimerkiksi olkapäälle tai vyötärölle

  • Hymy ja nauraminen

  • Ulkonäön kehuminen

  • Vitsailu ja kiusoittelu

  • Jatkuva huomion osoittaminen, vaikka paikalla on muita

Miesten flirttailu on usein suoraa, joten flirttailevan miehen tunnistaa melko helposti.

Mies flirttailee kaikille – mitä tehdä?

Jotkut miehet ovat kovia flirttailemaan – tämä on monille luonteenpiirre, josta on hankala päästä eroon.

Monille miehille flirttailu on harmitonta hauskanpitoa ja vitsailua, jolloin sitä ei kannata ottaa kovinkaan vakavasti.

Joissakin tapauksissa miehellä on kuitenkin taka-ajatuksena saada mahdollisimman monen naisen huomio, jotta jonkun kanssa flirtti voisi edetä pidemmällekin.

Jos oma puoliso flirttailee jatkuvasti ja se on häiritsevää, ei sellaista käytöstä tarvitse hyväksyä. Asiasta kannattaa puhua, sillä voihan olla, että mies ei itse ole tietoinen omasta flirttailevasta piirteestään.

Joskus miehen ystävällisyys ja sosiaalisuus voidaan tulkita flirttailuksi, vaikka se ei olisi miehen tarkoitus. Tällöin miehelle kannattaa hienovaraisesti mainita tästä, jotta hän osaa kiinnittää asiaan huomiota jatkossa.

Naisen flirttailu

Naisen flirttailu eroaa jonkin verran miesten flirttailusta. Naisen flirttailu voi olla joskus hankalampaa huomata, sillä naiset ovat usein fyysisessä flirttailussa hienovaraisempia kuin miehet.

Naiset ovat myös usein miehiä verbaalisempia, jolloin käytetään enemmän sanallista viestintää flirttailussa.

Molemmat sukupuolet käyttävät usein huomaamattaan flirttaillessa peilaamista, eli toisen eleiden ja ilmeiden tiedostamatonta matkimista. Tämä on normaali reaktio, mitä naiset tekevät hieman miehiä enemmän.

Nainen flirttailee usein miehiä verbaalisemmin, eli fyysinen koskettelu on hienovaraisempaa.

Miten nainen flirttailee?

Naiset flirttailevat usein koskettelemalla hiuksiaan ja kasvojaan sekä lipaisemalla huuliaan. Nämä ovat hienovaraisia mutta tehokkaita eleitä.

Naiset voivat pitää yllä vahvaa katsekontaktia, mutta usein naiset tyytyvät hienovaraisempaan silmäpeliin ja vilkuiluun.

Naiset ovat usein miehiä verbaalisempia, jolloin saatetaan herkästi kehua miehen ominaisuuksia. Miehet nauttivatkin kehuista erityisen paljon, mitä naiset hyödyntävät flirttaillessa.

Viesteillä flirttaillessa naiset käyttävät enemmän hymiöitä ja imartelevat miesten ulkonäköä, luonnetta tai saavutuksia.

Näin tunnistat naisen flirttailun:

  • Hiusten ja kasvojen koskettelu

  • Huulien lipominen

  • Katsekontakti tai vilkuilu

  • Hymyily

  • Ulkonäön tai luonteen kehuminen

  • Miehen saavutusten korostaminen

Flirttailu parisuhteessa

Parisuhteen sisälläkin on hyvä muistaa ajoittain harrastaa pientä flirttiä kumppanin kanssa, jotta suhde pysyy mielenkiintoisena ja yhteinen kipinä yllä.

Puolisolle voi lähettää kesken työpäivän pikkutuhman viestin tai kehua toisen ulkonäköä vihjailevasti. Myös kosketukset ovat tärkeä osa parisuhdetta, jotta toinen tuntee olonsa huomatuksi.

Flirttailu parisuhteessa sen ulkopuolisille henkilöille taas on asia erikseen. Se voi joissakin tapauksissa loukata toista, joten aiheesta kannattaa keskustella puolison kanssa selkeästi ja tehdä yhteiset rajat selväksi.

Ainakaan romanttiseen tai eroottiseen sävyyn ei kannata parisuhteen ulkopuolisten henkilöiden kanssa lähteä flirttailemaan, vaan sellaiset kannattaa suosiolla osoittaa omalle puolisolle.

Onko flirttailu pettämistä?

Se, onko flirttailu parisuhteen ulkopuolisten henkilöiden kanssa pettämistä, riippuu jokaisen parisuhteen rajoista sekä flirttailun tyylistä.

Pieni flirttailu on normaalia ja ilahduttaa mukavasti arkea. Esimerkiksi flirttailu hymyillen ja vitsaillen työpaikalla mukavan kollegan kanssa piristää muuten ankeaa työpäivää.

Useimmiten vakaissa parisuhteissa onkin hyvin tilaa pienelle flirttailulle myös muiden kanssa – tuleehan siitä mukava mieli ja se on täysin viatonta.

Joskus se voi kuitenkin olla todella näkyvää ja ronskia, jolloin se ei kaikille ole kumppanin toiminnassa hyväksyttävää. Tällaista on esimerkiksi romanttisesti latautuneet kehut tai ylenpalttinen koskettelu.

Jos kumppanin flirttailu loukkaa toista, Deittiopas suosittelee keskustelemaan parisuhteen sisällä tästä häiritsevästä käytöksestä ja laatia yhdessä molemmille sopivat rajat sen suhteen.

Pieni flirttailu on yleisesti hyväksyttävää, jos parisuhteen rajoissa ei olla muuta sovittu.

Flirttailu - FAQ

Flirttailu katse – mistä tunnistaa flirttailun?

Flirttailevan ihmisen katse on usein intensiivinen ja silmäkulmassa on pilkettä. Flirttailu katse on usein intensiivinen tuijotus tai hienovaraisempaa vilkuilua.

Flirttailu kosketus – millaista se on?

Flirttailu kosketus voi olla hyvin selkeää, kuten käden laskemista hartioille tai vyötärölle. Joskus se on kevyitä hipaisuja. Flirttaileva henkilö myös usein koskettelee omia kasvojaan ja hiuksiaan.

Millaista on flirttailu viesteillä?

Viesteillä flirttailu tapahtuu kehumalla toisen ulkonäköä ja ominaisuuksia. Viesteillä flirttaillessa emojit ovat hyvä tapa näyttää kiinnostusta ja lisätä pilkettä silmäkulmaan. 

Onko flirttailu pettämistä?

Se, onko flirttailu pettämistä, riippuu parisuhteen rajoista. Usein pieni ja viaton flirtti on täysin hyväksyttävää ja piristää mukavasti arkea. Jos kumppanin flirttailu loukkaa, silloin kannattaa keskustella parisuhteen rajoista kumppanin kanssa.